Kokemisen todellisuus

Hieman toistoa edellisistä, mutta josko tuon kiteyttäisi eri tavalla tai jotenkin paremmin:
Miten määritellään todellisuus? Niinkö, että sen muutkin kokevat?  Onko silloin näkeminen todellista, kun sokeat eivät näkemistä koe? Ovatko omat ajatukset totta, kun niitä ei kukaan muu itsensä lisäksi koe?

Kokemus on aina todellista, jos kokee"hallusinaatiota" tai aavikolla kangastuksia ovat nekin todellisia tai kokemus niistä on. Tai unet, niitäkin koetaan, jolloinka nekin kokemukset ovat totta. Kyse on vain siitä, miten todellisuus määritellään. Koet näkeväsi, koet kuulevasi, koet maistavasi, haistavasi, tuntevasi. Koet ajattelevasi, koet näkeväsi unta, koet hallusinaatioita. Kokemus on todellisuus, kokeminen on todellista. Ja se on jokaiselle oma, todellisuutta ei välttämättä kannata määritellä muiden sanoman mukaan vaan sen mukaan minkä itse kokee.

Eikä kokemuksia tarvitse jakaa, saa jos haluaa, muttei tarvitse. Eikä oikeastaan kannata. Koska vaikka kuinka sen jonkin kokemuksen yrittää jakaa, toinen ei sitä voi samalla tavalla kokea. Jokaisella on oma kokemuksensa ja toisten kokemukset eivät siihen kuulu, muutenhan ne olisivat omia. Kukaan ei voi kokea kenenkään muun kokemuksia, jolloin miksi niitä edes yritetään jakaa ja tallentaa, kun sillä ei saavuteta sitä mitä yritetään. Sen sijaan voisi oikeasti keskittyä omaan kokemukseen ja antaa sen tapahtua täysin, ilman että tekee siitä tulkintoja tai pukee sitä sanoiksi (sanoja tarvitaan kun asia pitää selittää muille.)

Omaa elämää ei tarvitse jakaa, se on vain ja ainoastaan itselleen tarkoitettu, ja se on vähän niin kuin oma salaisuus.

Oman elämän jakaminen on vähän sama kuin menisi leffaan lehtiön kanssa ja yrittäisi kirjoittaa kaiken talteen, jotta voisi kertoa kavereilleen, että mitä kaikkea huikeaa elokuvassa tapahtui. Leffaelämys menee itseltään kokonaan hukkaan.