Ihmisen keho on kuin tietokone ja "minä" on sen käyttäjä. Kehoa voi käyttää monenlaisiin asioihin, niin kuin tietokonettakin, mutta ilman kumpaakaan ei voi käsitellä niitä asioita mitä niillä on käsitelty. Tietokoneella käsiteltäviin asioihin tarvitaan tietokone. Tietokoneeseen tallennetut asiat ovat tietokoneella ja niiden käsittely onnistuu vain tietokoneen käydessä. Ihminen usein ottaa muistot ja kehonsa identiteetikseen, mutta entä jos asiaa ajattelee niin, että muistot ovat tallennettu tekstien, kuvien ja elokuvien tavoin tietokoneelle? Tallennetut kuvat ja videot voi halutessaan avata katseltavaksi, niin kuin muistot muisteltavaksi. Kun lakkaa käyttämästä tietokonetta, eivät tallenetut tiedostot katoa ja ovat taas koettavissa kun koneen käyttö jatkuu. Tämän voisi rinnastaa vaikkapa nukkumiseen, ja kun herää niin "oma elämä" on taas käytettävissä, tietokoneen käyttöä jatketaan.
Kehon ja identiteetin käyttöä voisi rinnastaa myös tietokonepeliin. Peleissä omaksutaan jokin rooli, kerätään asioita, ja hahmoon sijoitetaan vaivaa. Kun peliin eläytyy, tulee hahmosta identiteetti ja pelätään esimerkisi sen hahmon kuolemaa, koska on niihin on nähty vaivaa niin paljon. Niihin on sijoitettu niin paljon. Pelaaja on tietoinen kuka hahmo on, missä hahmo on, mitä ominaisuuksia tai omaisuutta hahmolla on, mutta pelaaja ei silti ole kyseinen hahmo. Pelatessa ja peliin eläytyessä ajatukset ovat pelin tasolla, tavallaan voisi sanoa, että pelihahmo ajattelee, sen ajatukset eivät ulotu pelin ja tietokoneen ulkopuolelle, koska ne ovat hahmon ajatuksia ja hahmo on pelissä. Pelihahmo ei voi kokea pelin ulkopuolella olevaa. Pelihahmo ei edes kykene ajattelemaan pelaajaa. Mutta se, joka hahmolla pelaa voi kokea pelin, että sen ulkopuolella olevan. Pelin ja sen ulkopuolella olevan voi kokea jopa samaan aikaan, jos laajentaa huomionsa ja keskittyy peliin, että taustalla hääräävään kotieläimeen tai lapseen. Pelaaja kyllä kokee molemmat maailmat samaan aikaan, hänen huomionsa on vain pelissä. Kissa voi purra jalkaan ja sen tuntee vaikka pelaa peliä intensiivisesti.
Mutta mitäs kun pelaaminen lopetetaan? Hahmo jää talteen ja jatkaa siitä mihin jäi. Joissain peleissä aika kulkee, vaikka peliä ei pelata ja hahmo nukkuu sen aikaa. Mitä tekee pelaaja, joka lakkaa pelaamasta peliä? Pelaako hän toista peliä? Samaa peliä toisella hahmolla? Irtaantuuko hän pelikoneesta ja hänen huomionsa palaa laajempaan todellisuuteen? Kuinka tämä poikkeaa ihmiselämästä, kun ihminen menee nukkumaan? Pelaaja siirtyy kokemaan pelimaailman ulkopuolella olevaa maailmaa. Argumenttina voisi sanoa, että ihminen kykenee ajattelemaan uniaan ja unissa seikkailee ihmishahmollaan. Leikkiihän moni ihmiselämässäkin olevansa jokin pelihahmo, eli pelihahmo tuodaan pelistä ulos mukanaan, niin kuin ihmishahmo viedään uniin itsensä mukana. Ainakin silloin, jos uskoo oikeasti olevansa se peli-/ihmishahmo. Osa ihmisistä kokee olevansa unissa jokin eläin, he kykenevät päästämään irti minäkuvastaan. Unien tuonti ihmiselämään onnistuu samoin kuin pelatessa peliä voi ajatella iltalenkkiä. Unet unohtuvat/katoavat suhteellisen äkkiä, jos niitä ei luo ajatustasolla oleviksi käsitteiksi kokemisen jälkeen. Heräämisen jälkeen unien kertaaminen luo unet ajatuksiksi ihmishahmolla pelattavaan maailmaan. Niillä unilla ei vain tee ihmishahmon maailmassa mitään, unissa koetuilla asioilla ei ole painoarvoa CV:ssä, sama kuin pelihahmon profiiliin pelaaja kirjoittaisi omistavansa koiran, harrastavansa tanssia ja asuvansa Haukiputaalla. Tieto on pelimaailmassa, mutta sillä ei ole käytännön merkitystä pelin kannalta.
Mutta jollekkin kaikkien näiden maailmojen kokemus on tärkeä, jokin on isompi kuin mikään näistä yksittäisistä maailmoista. Jokin pystyy kokemaan nämä kolme maailmaa, jonkin olemukseen sisältyy kolmen maailman kokemus. Jollekkin nämä kolme maailmaa on yksi kokemus. Nämä maailmat on jollekkin yksi maailma. Jokin näissä kolmessa maailmassa on sama, pelihahmon seikkailuja kokeva, ihmisen seikkailuja kokeva, unien seikkailuja kokeva. Kuka on se joka pelaa ja kokee kaikki nämä?
No comments:
Post a Comment