Kun määrittelee ihmissuhteen tai minkä tahansa asian, tekee siitä jonkin muotoisen eikä anna sen olla sitä mitä se olisi, luo tavallaan tarpeettoman adapterin, laitetaan sopimaan vaikka ei sovi (kuva 1) tai luodaa ero vaikka palat sopisi yhteen paremmin ilman erotinta(kuva 2).
kuva 1 (kuvassa on pienoinen virhe, oikealla olevan palikkaviritelmän yläosan kohdat tarkoitus olla yhteensopivat punaisen kanssa)
kuva 2

Esimerkiksi, tehdään jostain ihmissuhteesta jotain tiettyä, vaikka sen osapuolet, komponentit ja rajapinnat ovat alati muuttuvia. Vähän niin kuin pidettäisiin adapteri samana, mutta liittimet vaihtuisi. "Olemme vain kavereita, vaikka sopisimme nyt olemaan lähempiäkin." Vastustetaan vetovoimaa. Joskus ollaan kavereita väkisin, vaikka ei tulla toimeen lainkaan kyseisessä elämäntilanteessa. Kaikki on väliaikaista, tapaillaan kun tuntuu siltä, että haluaa tavata jotain tiettyä. Se tietty täyttää tietyt tarpeet ja ne jotka jäävät täyttämättä täytetään muulla, täydennetään itseämme ympäristöllä, annetaan ympäristön ja tunteiden kertoa mitä olemme milläkin hetkellä. Tunnetaan vetoa nyt johonkin, mutta se veto ei välttämättä ole sama vaikkapa ensi viikolla.
Tänään tekee mieli hengaa Paten kanssa, mutta ei Nooran kanssa. Sitten hengaa Paten kanssa. Hengaa Nooran kanssa sitten kun tuntuu siltä, että viettäisi aikaa hänen kanssaan mielummin kuin ilman häntä. Tunnustellaan, että onko tilanne parempi Nooralla vai ilman? Jos tilanne on parempi Nooran kanssa, niin sitten hakeutuu Noorallisempaan tilanteeseen. Jos Noora on töissä, niin sitten pohtii, onko parempi olla yksin vai parantaisiko joku muu tilannetta, vaikkapa Liisa. Tämä ei tarkoita sitä, että Liisa saa nyt kelvata, koska Noora ei ole saatavilla. Vaan kyseessä on täysin uusi vertaus, verrataan Liisattomaa tilaa Liisalliseen tilaan. Sitten on mukautuminen tilanteeseen, jos viettää Liisan kanssa aikaa, niin miten se olisi parempaa ja mukavempaa molemmille? Onko Liisan ja minun tila parempi jäätelöllä vai ilman? Verrataan jäätelötöntä tilaa jäätelölliseen. Ja näin lähennytään optimaalista, rentoa ja mukavaa tilaa. Lähennytään ja samaistutaan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja luontevalta, tuntuuko paremmalta istua eripuolella huonetta vai onko lähempänä parempi? Lähennytään kunnes on paras mahdollinen tila on saavutettu. Onko kosketus liikaa? Tuntuuko se molemmista paremmalta kuin olla koskematta? Onko sylikkäin parempi vai liian lähellä? Tähän ei kuulu ajattelu vaan tunteminen, ajatuksista tulee käsitteitä, määritelmiä ja oletuksia.
"Emme voi halata, koska jotain voi tapahtua tai se tarkoittaa tätä."
Asia on mitä se on, ei muuta, sitä ei tarvitse ymmärtää tai ahtaa joihinkin rajoihin. Tuntuuko siltä, että jokin tila vetää puoleensa. Ja sen jälkeen se ei ole mitään muuta kuin uusi tila, jossa tunnustellaan tuntuuko vetoa johonkin. Koettua ei tarvitse kantaa mukana identiteettinä jollekkin. Sen ei tarvitse määritellä.
"Oho suutelimme, emme enää ole vain ystäviä ja nyt toimimme sen mukaan, että olemme tehneet niin, mitä me olemme, alkaako tästä parisuhde? Mutta Liisahan on varattu."
Saa toki noinkin ajatella, mutta onko pakko? Miksi tehdä jotain mitä ei ole pakko tehdä? Miksi tehdä jotain mikä ei ole tarpeellista? Miksi tehdä tarpeetonta?
Jospa toimisi vain niin kuin toimii, miten kussakin tilanteessa toimii, antaa ympäristön ja olosuhteiden määritellä mitä on. Tuli suudeltua, se jatkui niin kauan kuin sille ei ollut parempaa vaihtoehtoa, tuntui hyvältä tai miltä tuntuikaan. Se tapahtuu uudestaan, jos siihen tuntee vetoa, jos se on parempi tilanne johonkin toiseen tilanteeseen nähden. Mutta se ei määrittele mitään suuntaa tai kurssia sen kummemmin, suhteen laatua tai rajoja. Liisa menee kotiinsa, jos tuntee sinne vetoa, jos se tila jossain vaiheessa on parempi kuin nykyinen. Liisa pyrkii kotona samaan parempaan olemuksen tilaan, mihin pyrki olessaan jäätelöllä. Ja ne asiat etenee siellä siihen suuntaan mihin ovat edetäkseen. Ei väkisin sen mukaan miten ne on määritelty. Että väännetään todellisuus väkisin sopimaan johonkin ideaan. Määritelmiä kantaa ihminen mukanaan, ne ovat vain kuviteltuja rajoja, ne eivät ole se mitä tunnetaan. Ja se mitä tunnetaan, on se mitä koetaan, se mitä koetaan, on se mitä on, kunkin näkökulmasta. Vasta-argumenttina voisi toimia hallusinaatiot, mutta nekin koetaan ja nekin jollain muotoa siis on, vaikka muut eivät niitä näe. Ne on jotain mitä oma tietoisuus kokee kumminkin.
Rajapintoihin ja adaptereihin palaten, johtajat yrityksissä ynnä muissa, on hyvin vastuullisessa asemassa tämän kanssa. Eivät suinkaan ole niitä jotka määräävät ja käskevät, koska voivat ja niitä on toteltava vain asemansa vuoksi. Johtajan tehtävä on saada yksikön sisäiset rajapinnat toimimaan ja sopimaan keskenään mahdollisimman hyvin. Sitten tämän yksikön pitää vielä muodostaa toimiva rajapinta sen kanssa, mihin se kuuluu. Kun alaiset, ja heidän rajapintansa muuttuvat on yksikön eläydyttyvä sen myötä. Kaksi palikkaa eivät sovi keskenään yksiin, liitetään ne eri asioiden kanssa yksiin tai toimitaan adapterina itse välissä. Nämä palikat voivat olla kaksi työntekijää, jotka eivät tule yksiin keskenään.
Johtajuus on rooli mihin antaudutaan ja jossa ollaan laastina tiilien välissä, jotta kokonaisuus pysyy kasassa ja muodossaan. Erona on tiilien muovautuvaisuus, joiden mukaan pitää laastinkin adaptoitua. Esim Kalevi ei halua enää työskennellä sihteerinä ja joko voi väkisin hänet pitää hänet sihteerinä eli luoda hänen muuttuneeseen olemukseen adapteri, joka sopii edelliseen muotoon tai sitten siirtää muihin tehtäviin.

Pelkistetty kuva: Olkoon vaaleansininen yksikkö, ja johtajan luoma adapteri, punaiset kappaleet työtekijöitä, punainen kolmio on Kalevi nykyään ja kuusikulmio hänen edellinen muotonsa sihteerinä, ja paikattava alue. Tummempi sininen on se kokonaisuus mihin yksikkö kuuluu, yksikön pitäisi olla siihen sopiva. Työntekijät on oltava sopivia keskenään ja eroavaisuudet, asiat jotka "tökkii vastaan" ja jättävät tyhjää, tulisi johtajan paikata. Palojen järjestely niin, että jää mahdollisimman vähän tyhjää, ottaen huomioon palojen muuttuminen, on se taito mitä kutsutaan johtajuudeksi. Ihmisten pitäisi johtaa itseään, adaptoitua eli muuttua itse siihen mitä tarvitsee olla ja järjestellen asiat niin, ettei paikattavaa jää. Ihmisen keksinnöt ja teknologia ovat adapteri luonnon ja ihmisen välillä. Kun rajapinnat luonnon ja ihmisen välissä ovat niin erilaiset, ei tulisi ihminen toimeen luonnon kanssa suoraan. Mutta se johtuu taas siitä että ihminen on määritellyt itsensä erilliseksi. Optimaalisempaa kokonaisuuden kannalta kai olisi kuulua samaan ja olla sama.

Esimerkiksi, tehdään jostain ihmissuhteesta jotain tiettyä, vaikka sen osapuolet, komponentit ja rajapinnat ovat alati muuttuvia. Vähän niin kuin pidettäisiin adapteri samana, mutta liittimet vaihtuisi. "Olemme vain kavereita, vaikka sopisimme nyt olemaan lähempiäkin." Vastustetaan vetovoimaa. Joskus ollaan kavereita väkisin, vaikka ei tulla toimeen lainkaan kyseisessä elämäntilanteessa. Kaikki on väliaikaista, tapaillaan kun tuntuu siltä, että haluaa tavata jotain tiettyä. Se tietty täyttää tietyt tarpeet ja ne jotka jäävät täyttämättä täytetään muulla, täydennetään itseämme ympäristöllä, annetaan ympäristön ja tunteiden kertoa mitä olemme milläkin hetkellä. Tunnetaan vetoa nyt johonkin, mutta se veto ei välttämättä ole sama vaikkapa ensi viikolla.
Tänään tekee mieli hengaa Paten kanssa, mutta ei Nooran kanssa. Sitten hengaa Paten kanssa. Hengaa Nooran kanssa sitten kun tuntuu siltä, että viettäisi aikaa hänen kanssaan mielummin kuin ilman häntä. Tunnustellaan, että onko tilanne parempi Nooralla vai ilman? Jos tilanne on parempi Nooran kanssa, niin sitten hakeutuu Noorallisempaan tilanteeseen. Jos Noora on töissä, niin sitten pohtii, onko parempi olla yksin vai parantaisiko joku muu tilannetta, vaikkapa Liisa. Tämä ei tarkoita sitä, että Liisa saa nyt kelvata, koska Noora ei ole saatavilla. Vaan kyseessä on täysin uusi vertaus, verrataan Liisattomaa tilaa Liisalliseen tilaan. Sitten on mukautuminen tilanteeseen, jos viettää Liisan kanssa aikaa, niin miten se olisi parempaa ja mukavempaa molemmille? Onko Liisan ja minun tila parempi jäätelöllä vai ilman? Verrataan jäätelötöntä tilaa jäätelölliseen. Ja näin lähennytään optimaalista, rentoa ja mukavaa tilaa. Lähennytään ja samaistutaan niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja luontevalta, tuntuuko paremmalta istua eripuolella huonetta vai onko lähempänä parempi? Lähennytään kunnes on paras mahdollinen tila on saavutettu. Onko kosketus liikaa? Tuntuuko se molemmista paremmalta kuin olla koskematta? Onko sylikkäin parempi vai liian lähellä? Tähän ei kuulu ajattelu vaan tunteminen, ajatuksista tulee käsitteitä, määritelmiä ja oletuksia.
"Emme voi halata, koska jotain voi tapahtua tai se tarkoittaa tätä."
Asia on mitä se on, ei muuta, sitä ei tarvitse ymmärtää tai ahtaa joihinkin rajoihin. Tuntuuko siltä, että jokin tila vetää puoleensa. Ja sen jälkeen se ei ole mitään muuta kuin uusi tila, jossa tunnustellaan tuntuuko vetoa johonkin. Koettua ei tarvitse kantaa mukana identiteettinä jollekkin. Sen ei tarvitse määritellä.
"Oho suutelimme, emme enää ole vain ystäviä ja nyt toimimme sen mukaan, että olemme tehneet niin, mitä me olemme, alkaako tästä parisuhde? Mutta Liisahan on varattu."
Saa toki noinkin ajatella, mutta onko pakko? Miksi tehdä jotain mitä ei ole pakko tehdä? Miksi tehdä jotain mikä ei ole tarpeellista? Miksi tehdä tarpeetonta?
Jospa toimisi vain niin kuin toimii, miten kussakin tilanteessa toimii, antaa ympäristön ja olosuhteiden määritellä mitä on. Tuli suudeltua, se jatkui niin kauan kuin sille ei ollut parempaa vaihtoehtoa, tuntui hyvältä tai miltä tuntuikaan. Se tapahtuu uudestaan, jos siihen tuntee vetoa, jos se on parempi tilanne johonkin toiseen tilanteeseen nähden. Mutta se ei määrittele mitään suuntaa tai kurssia sen kummemmin, suhteen laatua tai rajoja. Liisa menee kotiinsa, jos tuntee sinne vetoa, jos se tila jossain vaiheessa on parempi kuin nykyinen. Liisa pyrkii kotona samaan parempaan olemuksen tilaan, mihin pyrki olessaan jäätelöllä. Ja ne asiat etenee siellä siihen suuntaan mihin ovat edetäkseen. Ei väkisin sen mukaan miten ne on määritelty. Että väännetään todellisuus väkisin sopimaan johonkin ideaan. Määritelmiä kantaa ihminen mukanaan, ne ovat vain kuviteltuja rajoja, ne eivät ole se mitä tunnetaan. Ja se mitä tunnetaan, on se mitä koetaan, se mitä koetaan, on se mitä on, kunkin näkökulmasta. Vasta-argumenttina voisi toimia hallusinaatiot, mutta nekin koetaan ja nekin jollain muotoa siis on, vaikka muut eivät niitä näe. Ne on jotain mitä oma tietoisuus kokee kumminkin.
Rajapintoihin ja adaptereihin palaten, johtajat yrityksissä ynnä muissa, on hyvin vastuullisessa asemassa tämän kanssa. Eivät suinkaan ole niitä jotka määräävät ja käskevät, koska voivat ja niitä on toteltava vain asemansa vuoksi. Johtajan tehtävä on saada yksikön sisäiset rajapinnat toimimaan ja sopimaan keskenään mahdollisimman hyvin. Sitten tämän yksikön pitää vielä muodostaa toimiva rajapinta sen kanssa, mihin se kuuluu. Kun alaiset, ja heidän rajapintansa muuttuvat on yksikön eläydyttyvä sen myötä. Kaksi palikkaa eivät sovi keskenään yksiin, liitetään ne eri asioiden kanssa yksiin tai toimitaan adapterina itse välissä. Nämä palikat voivat olla kaksi työntekijää, jotka eivät tule yksiin keskenään.
Johtajuus on rooli mihin antaudutaan ja jossa ollaan laastina tiilien välissä, jotta kokonaisuus pysyy kasassa ja muodossaan. Erona on tiilien muovautuvaisuus, joiden mukaan pitää laastinkin adaptoitua. Esim Kalevi ei halua enää työskennellä sihteerinä ja joko voi väkisin hänet pitää hänet sihteerinä eli luoda hänen muuttuneeseen olemukseen adapteri, joka sopii edelliseen muotoon tai sitten siirtää muihin tehtäviin.

Pelkistetty kuva: Olkoon vaaleansininen yksikkö, ja johtajan luoma adapteri, punaiset kappaleet työtekijöitä, punainen kolmio on Kalevi nykyään ja kuusikulmio hänen edellinen muotonsa sihteerinä, ja paikattava alue. Tummempi sininen on se kokonaisuus mihin yksikkö kuuluu, yksikön pitäisi olla siihen sopiva. Työntekijät on oltava sopivia keskenään ja eroavaisuudet, asiat jotka "tökkii vastaan" ja jättävät tyhjää, tulisi johtajan paikata. Palojen järjestely niin, että jää mahdollisimman vähän tyhjää, ottaen huomioon palojen muuttuminen, on se taito mitä kutsutaan johtajuudeksi. Ihmisten pitäisi johtaa itseään, adaptoitua eli muuttua itse siihen mitä tarvitsee olla ja järjestellen asiat niin, ettei paikattavaa jää. Ihmisen keksinnöt ja teknologia ovat adapteri luonnon ja ihmisen välillä. Kun rajapinnat luonnon ja ihmisen välissä ovat niin erilaiset, ei tulisi ihminen toimeen luonnon kanssa suoraan. Mutta se johtuu taas siitä että ihminen on määritellyt itsensä erilliseksi. Optimaalisempaa kokonaisuuden kannalta kai olisi kuulua samaan ja olla sama.

No comments:
Post a Comment