Ihmisen itsekkyys

Kuvitellaan, että on maapallo. Tällä maapallolla on kasveja, lintuja, karhuja, kilpikonnia, kaloja, hyönteisiä ja muita eläimiä. Sitten on kallioita, kiviä ja muita elämänmuotoja. Sanan "elämänmuoto " merkitystä selventäen: kiviä on olemassa, elämässä on kiviä, elämään kuuluu kiviä, kivet ovat yksi osa elämää, ovat siis elämänmuotoja. Kivet ovat osa elämän monimuotoisuutta.
Tämä kasvien, lintujen, hyönteisten, kalojen, kivien ja yms. täyttämä maailma toimii varsin hyvin:
Kivissä on mineraaleja, jotka vesi kuluttaa irti maaperään kasvien käytettäväksi, kasveja syö kasvissyöjät, joiden kantaa rajoittaa petoeläimet, eläinten pintaan kerääntyvää kuonaa siivoaa kärpäset, joita syö taas jokin muu. Erilaiset hyönteiset pölyttävät kasveja, jotta ne voisivat levitä paikkaan, jossa niitä tarvitaan. Jos jossain on jotain tarpeettoman paljon, lisääntyy myös sitä rajoittava kanta. Liikaa jotain kasvia, liiallisuus tarjoaa runsaammat elinolosuhteet sitä syövän eliön lisääntymiseen, jolloin kasvin tarpeeton leviäminen on kurissa. Kun kasvia on vähemmän kuin sitä syövä eliökanta tarvitsee, alkaa eliön kanta vähenemään ja tasapaino taas löytyy.

Tämä ekosysteemi on siis tasapainossa, se toimii varsin hyvin, sitä ei tarvitse korjata. Jokainen sen osa on tarpeellinen ja toimii juuri niin kuin sen pitää toimia. Osat käyttävät juuri sen verran kuin ne tilanteen mukaan tarvitsevat. Ja systeemissä on virheentarkistus: jotain on enemmän kuin tarvitaan, muut systeemin osat korjavat sen.

Nyt kun on mielikuva tästä, lisätään yhtälöön ihminen. Täysin toimiva ekosysteemi, kone joka huoltaa itseään. Tähän lisätään yksi ihminen. Lisäyksen voi käsittää niin, että jokin systeemin osa päättää olevansa systeemissä, mutta ei osa sitä. Jolloin systeemissä on jokin ylimääräinen, jokin lisänä. Eli ihminen on lisätty nyt tähän mielikuvaan.

Kun ihminen hetken on ihailemassa tätä kapistusta, toteaa hän, että miksi hän on täällä? Mihin häntä tarvitaan? Etanan kulkua ei voi auttaa, jos sen tarvitsisi kulkea nopeammin, niin se varmaan olisi nopeampi tai tarpeettomana poistettu. Auttaminen voi johtaa sen etanan kuolemiseen, joten näennäinen auttaminen voi itseasissa olla päin vastaista. Kun ei voi tietää, miksi pitää puuttua?

Kun ihminen on lisätty systeemiin, tai hän on itsensä erotellut siitä. Saattaa hän alkaa tekemään oloaan mukavaksi toisien kustannuksella. "En ole osa tätä, en jaksa nähdä vaivaa, mutta haluan silti olla olemassa." Hän ei maksa olemisensa veroa. Jos haluaa olla elossa ihmismuodossa, täytyy sitä ylläpitää. Ja jos ei ole osa ekosysteemiä, miten voi ottaa siitä osansa? Se otettu osa on riistetty. Ei ole ilmaisia lounaita. Täytyy osallistua. Toisaalta ihmiskeho on onneksi mukana, halusi sitä tai ei. Syöty ruoka kumminkin ulostetaan lannoitteeksi. Mutta sitten, se uloste on siinä missä oli ihmisellä mukava olla, ja sitten pitää nähdä vaivaa etsiä jokin uusi paikka, kun ei halua katsella jätöksiään. Uuden paikan etsiminen vie energiaa, sitten pitää syödä ja toimitaan taas niin kuin pitää, ollaan osa systeemiä. Nälkä, jätökset ja kylmyys pakottaa liikkumaan. Mutta vastuun välttäminen kummittelee vieläkin.

Päättää ihminen, että jokin paikka on tarpeeksi mukava ja asettuu aloilleen. Mutta nokkelana päättääkin mennä etäämmälle jätöstelemään ja palaa takaisin mukavalle paikalleen sen jälkeen. Mutta tämä taas poikii ongelmia, pitää mennä ulostamaan ja tulla takaisin ja sitten tulee nälkä ja pitää taas sahata edestakaisin, koska on jokin paikka mihin halutaan väkisin takaisin. Tässä on enemmän vaivaa kuin vain kulkemisessa. Se ajatus paremmasta ei ollutkaan niin pitkälle viety. Systeemi toimii niin kuin se toimii, sitä ei voi parantaa. Ei ole rikki, ei tarvitse korjata.

Oletetaan, että ihminen hyväksyy tämän, että paikan vuoksi vaivaa voi nähdä. Jossain vaiheessa tämän valitun paikan läpi menee karhu. No se kulkeminen ei ihmistä haittaa, mutta entä jos se karhu pudottaa jätökset paikkaan missä niitä ei siedetty itseltäkään? Mennään karhulle kommunikoimaan, että tämä ei sovi.
Johon karhu vastaa "Mitä sä ukko nyt tarkoitat? Miten niin ei sovi?"

Ihminen siihen: "Tää on mun alue, et sä tänne tuu paskomaan."

Karhu:"Dude, miten niin sun alue? Sähän vasta tänne tulit ja meidän perhe on kulkenu tästä duuniin vuosia ennen kuin sua ees oli. Miten tää sun on?"

Ihminen:"Tää on mun, mä valitsin tämän paikan, mee pois."

Karhu:"Ei tääl ole mikään omaa, me ollaa kaikki osa tätä samaa. Toki jos meet häiritsemään jonnekkin mihin sinua ei tarvita, olet virheellisessä paikassa ja sinut korjataan. Eli sut syödään."

Ihminen: "Ei kiinnosta, mee ny mäkeen, tää on mun mesta ja sä et tänne tule."

Karhu:"Sinä olet osa tätä kaikkea, ja sinä olet riippuvainen tästä kaikesta, sinua ei ole ilman tätä, jos et ole osa, et ole olemassa. Et voi vaikuttaa."

Ihminen:"Mene pois, tää on mun alue."

Karhu:"Fine, mut kai ymmärrät et mä oon samas jamas, mä oon menos duuniin, tekemään osani jotta voisin olla olemassa. Ja sinä vaikeutat sitä nyt. Pidä alueesi, ehkä elämä opettaa."

Oletetaan, että karhu on näinkin pitkäjänteinen ja alkaa kiertämään aluetta. Mutta sitten ihminen ei halua muitakaan alueelleen, ja häätää elämää pois. Hyönteiset, hämähäkit etc. Ja alueen elämä alkaa kuolemaan, siellä ei liiku mikään muu kuin ihminen itse. Alueelta tuhotaan kaikki ja sinne pyrkivä elämä torjutaan, alueen kasvillisuus ja muut asiat kuolevat, kun eivät saa tarvitsemaansa vuorovaikutusta muulta elämältä. Ihminen poimii ruokansa kumminkin alueen ulkopuolelta, ja alueen kasvillisuutta ei pystytä tukemaan ulkopuolelta, koska heillä on omat ongelmat, koska eritelty alue ja ihminen ei ole itseään ylläpitävä. Ihminen osallistumaton olemus on siis nyt alueen kokoinen.

Nyt tämä alue ei ole sama kuin mihin aluksi ihastuttiin tai samat maisemat käyvät tylsäksi, tarvitaan uusi alue ja edellisestä ei päästetä irti, koska se on omaa ja siitä ei luovuta. Jolloin ihminen kasvattaa alueensa kokoa, jolloin tapaa taas karhun: "Eiks sul oo se oma alue, missä sun piti olla?"
Ihminen:"On, mutta tää on mun alue kans."

Karhu:"No eihän se noin voi mennä. Sulle annettiin se alue, jossa voit spedeillä ihan vapaasti miten haluat. Ja jos me ei saada tulla sun alueelle, ni ethän sä voi tulla tänne meidän alueelle sitten? Sähän kävit paskalla meidän mailla ja söit meidän marjoja yms. ja me ei sitten saatu paskoa sun maille. Sä et halua meidän paskoi, niin sitten me ei haluta sun paskoja."

Ihminen:"No mut mun mailla ei ole enää mitään."

Karhu:"Jännä juttu. Miksi se sitten piti erotella kaikesta, kun se ei selvästi erillään siitä ole?"

Ihminen: "No onhan, rajat menee tosta kivestä tohon puuhun ja blaa blaa blaa"

Karhu:"Mä ymmärrän kyllä, minkä alueen itsellesi rajasit, mutta ymmärräthän sinä, että sitä rajaa ei ole oikeasti täällä? Ainoastaan sinä näet ne rajat, siksi minäkin tulin alueellesi, kun ne eivät ole muiden nähtävissä. Tuossa on puu ja kivi, ne ovat linjassa tietyllä tavalla, kun ajattelee. Mutta sitä konkreettista rajaa ei ole. Eikä sitä tarvitse tehdä, koska me selvästi jaamme marjoja ja muita anteja sinulle, sen pitäisi toimia myös toiseen suuntaan, kun kerran jaamme saman kokonaisuuden."

Ihminen:"Mutta onhan jokin raja, kun sinä olet sinä ja minä olet minä."

Karhu:"Itsehän rajasi piirrät, mutta joo ok, oletetaan että olet oikeassa. Mihin sinä loput ja mistä kaikki muu alkaa? Sovitaan, että se on sun kehos vaikka nyt aluksi. Ethän vie yhtään enempää tilaa kuin tällä hetkellä viet? Sinulla ei tarvitse olla itseäsi isompaa aluetta varattuna itsellesi, voit toki ottaa sen jos haluat, mutta sitten siitä on kannettava vastuu. Ja kuten huomasit kun et niin tehnyt, se hoitamatta jätetty alueesi kuoli. Ja itsellesi varaamasi alue on vaikea ylläpitää, koska se on isompi kuin sinä ja ylläpitää sitä voit itselläsi. Ja ethän sä sitä jaksa tehä, kun et jaksanu edes oman kokoista osuuttasi kantaa, vaan halusit röhnöttää osallistumatta mihinkään."

Ihminen:"Eli voin ottaa tän alueen kans?"

Karhu:"Etkö sä nyt ihan oikeesti niin ku... huoh joo saat myös tämänkin alueen... ja heeei saat koko maailman, oletko nyt tyytyväinen? Eikä tarvii ees hoitaa, se hoitaa itse itsensä, mut sun pitää antaa sen tehdä niin. Eli täällä sitten paskotaan sinne, minne pitää paskoa."

Ihminen:"Okei no se sopii."

Karhu:"No totta kai sopii, näinhän se oli aluksikin. Kai huomasit sen?"

Ihminen:"No ei se kyl kelpaa. Se ei riitä, ei elämä voi olla vaan kävelyä syömistä ja paskomista."

Karhu:"Kyl se taitaa sitä täällä olla, jos ei kelpaa niin älä ole täällä. Mut hei mitä, eikö tää oo tarpeeks hyvä sulle? Siis mitä tääl pitäis olla, että se kelpaa?"

Ihminen:"No mä haluan tuolin, et voin istua."

Karhu:"En tiiä, mikä tää tuoli on, mut tos on kanto, istu siinä."

Ihminen:"No en, ku toi on limanen ja liian matala jne *uli uli*"

Karhu:"Se nyt on ainoa mitä on, jos et näe paremmin ideaaliisi sopivaa, niin istut kannolla tai sitten seisot."

Ihminen:"No jos teen sellaisen?"

Karhu:"Siis miten teet? Tai no siis, jos se on ratkaisu ongelmaan ja pystyt sen tekemään niin kai se on ok."

Ihminen:"Joo teen sellaisen tosta puusta, kaadan sen ja hajotan paloiksi, jotka järjestelen uusiksi niin, että siitä tulee tuoli ja.."

Karhu:"Heiheihei, siis mitä ihmettä..? Sä otat ja hakkaat ton puun palasiks vain sen takii, et saat sen sun tuolis, vaikka voisit yhtä hyvin istua tossa kannolla. Jos voit istua tossa, niin sun ei tarvii istua muualla. Miksi tehdä jotain mitä ei tarvii? Ja siksi toiseksi, se ei ole sun olemiselle tärkeää, sinun ei tarvitse tappaa tuota puuta. Siis tuo puu on elävä ja sun mielestä on ok, että riistät sen elämän siksi, että saat tuolin. Tää homma pyörii niin, että otetaan vain se mikä on välttämätöntä."

Ihminen:"Mä haluun tuolin ja mä voin tehdä sen tuosta puusta."

Karhu:"Ootko sä ees ajatellu et riittääkö se pelkkä istuminen sulle siinä tuolissa vai tarviiko vielä jotain muuta? Eihän haluamasi maakaan sulle riittänyt. Et ole tyytyväinen, jos et ole tyytyväinen. Eli jos et tyydy siihen mitä saat ja haluat muuta, niin et ole tyytyväinen. Ja hei edelleenki se puu on elävä, sun ei tarvii sitä listiä siks et saat tuolis, se ei ole ok. Mieti asiaa niin, et saanko minä hakkaa sinut palasiksi ja tehdä susta tuolin?"

Ihminen:"Et tietenkään, ja jos kokeilet niin tapan sut. Puu ei vastusta minua, joten teen siitä tuolin."

Karhu:"Eli siis vastustat ideaa, että sinusta tehtäisi tuoli? Ei käyny mielessä, että niin tekee puukin. Puu vastustaa olemuksellaan sitä ideaa. Puu ei muutu tuoliksi ilman työtä, eli koet vastusta kun hakkaat puuta kappaleiksi. Puu vastustaa ideaasi. Puu olisi tuoli, jos sen kuuluisi sellainen olla. Tuoleja olisi, jos niitä kuuluisi olla. Ymmärrätkö mitä puu edes tekee?"

Ihminen:"Kai se vain on ja tiputtelee lehtiä?"

Karhu:"Eli et ymmärrä miksi se on sellainen kuin se on, mitä se tekee ja mihin kaikkeen se vaikuttaa, en ymmärrä minäkään ja siksi en koske siihen. Kun et ymmärrä, älä koske."

Ihminen:"No mitä sitten voin tehdä?"

Karhu: "Otat sen mikä annetaan, annat sen minkä voit."

Ihmiset:"Mistä tiedän mikä edes on annettua?"

Karhu:"Hyvänä lähtökohtana toimii vaikkapa se, että havannoit, kun jokin kiinnittää huomion, siihen halutaan sun huomiota. 
-Metsä on vihreä, omena on punainen, se poikkeaa: Kiinnitä huomiota. 
-Kun kuulet epäsointuista ääntä, jokin on eläin rikki: Kiinnitä huomiota.
-Johonkin särkee tai sattuu, teet jotain väärin: Kiinnitä huomiota.
Näillä pääset varmaan alkuun."

Ihminen ei ole hänen kehonsa, haavat parantuvat vaikka niitä ei edes huomaisi. Ja oikeastaan haavojen paranemista ei voi oikeastaan estää, ellei ohjaa kehoaan tekemään niin. Kehoa ohjataan, se on kuin kulkuneuvo. Ja kipu toimii varoitusvalojen tapaan: jossain on vikaa, kiinnitä huomiota; teet väärin, kiinnitä huomiota. Varoitusten huomiotta jättäminen johtaa kulkuneuvon rikkoutumiseen. Keho tarvitsee huomiota myös korjaamisprosessiin. Eli vaikka ei tee enää mitään väärää, ja kipu vain jatkuu. Sillä keho ilmaisee, että tarvitsee huomiota, jotta huomio on mahdollisimman paljon korjaamisessa, eikä muualla. Korjaus on nyt tärkein prioriteetti. Kipu loppuu kun huomiota ei enää tarvita. Huomion kiinnittämiseen saattaa siis perustua akupunktio, meditaatio, reikihoito ja placebo-efekti, jotka yleensä mielletään huuhaaksi, mutta näin ajateltuna eikö niissä olisi jotain perää?

Fyysinen ja henkinen kipu toimivat varoitusten tavoin. Kuuntelemisen(havannoimisen) tavoin, olisi myös hyvä ymmärtää, että elämiseen tarvittavat asiat ovat jo maailmassa, niitä ei tarvitse muunnella mihinkään toiseen muotoon. Täällä on jo kaikki tarpeellinen. Niitä asioita, joita maailmasta luonnonvaraisesti löytyy, ei voi parannella, koska ne ovat täydellisiä omaan käyttötarkoitukseensa.

Ihminen on lyhytnäköisesti keksinyt jotain hienoa, jota kehitellessä ei olla otettu huomioon kokonaisuutta. Ja pitkän käytön jälkeen ja kun keksinnöstä ollaan tultu näennäisesti riippuvaiseksi, esiin tulee jokin ongelma. Ongelma yritetään korjata uudella keksinnöllä tajuamatta sitä, että keksintö alunperinkään ei ole ollut tarpeellinen, koska tarve johon se on kehitetty ei ole ollut tarpeellinen. Eikä osata päästää rakkaasta ideasta irti kun sillä on muka saavutettu jotain.

Onko oikeasti saavutettu jotain? Ihmiset elää elämää yhteiskunnassa, jossa eläminen on niin sietämätöntä, että pitää vastapainoksi joidenki ihmisten pitää juoda viikon päätteeksi itsensä melkein toimintakyvyttömäksi. Jotkut puuduttavat itsensä muilla aineilla. Nämä asiat yleensä tuomitaan, mutta ei nähdä sitä, että ihmiset tekevät näitä asioita helpottaakseen omaa oloaan, koska elämä on muuten niin sietämätöntä. Ja jos joku käyttää jotain tiettyä helpotuskeinoa, siitä jopa rankaistaan. Kuuluuko elämän siis olla sietämätöntä? Miksi? Alkoholismi, huumeriippuvuus, shoppailu, masennus, sokeritauti, oliko näitä aikoina kun ei ollut ihmiskuntaa tässä koossa missä se on nyt? Ruoka, joka on terveellistä ja luonnollista, on vaikeampaa saada. Koska kaikki, missä sellainen kasvaisi, on tasoitettu ja rakennettu täyteen ihmisyyttä.