Ihmisellä on jokin paikkaamaton aukko sisimmissään, halu, tyytymättömyys siihen miten asiat ovat, tarve kehittyä pysyen silti samana. Usein kuulee puhuttavan ihmiskunnan kehityksestä, ihmiskunnalla tarkoitetaan eliötä, joka koostuu ihmisten uskosta ja jonka olemassaolo on ainoastaan riippuvainen siitä, että yksilöt uskoo sen olemassaoloon. Se mitä luullaan sen tarkoittavan on ihmisrotua, joka siis ei kehity keksimällä tehokkaampi suihkuturbiini. Ihmiskunta kehittyy turbiinista, ei ihminen.
Ainoastaan ihmiset kantaa mukanaan eliötä nimeltään ihmiskunta, eliö on vaikutusvaltainen ainoastaan siksi, että ihmisrotu uskoo siihen ja toteuttaa sen näennäisiä tarpeita, yrittäen itse samalla selviytyä. Ihmiset ovat samaistuneet ihmiskuntaan, joka on vain alunperin ajatus, pohdinta siitä miten asiat voisivat muka olla paremmin. Ihmiskunnasta on tullut ihmisrodun identiteetti. Se on tavallaan uskotellut ihmisrodulle, että ihmiset kuuluvat ihmiskuntaan, että ihmisrotu on ihmiskunta. Selviytyäkseen ihmiskunta tarvitsee konkreettisia asioita, jotta se voi tuntea olevansa konkreettisesti olemassa sen sijasta, että se olisi vain ajatustasolla. Se yrittää paikata olemassaolemattomuuttaan syömällä ja muuntamalla todellisuutta itsekseen, mutta sen tarvitsee jatkuvasti tehdä tätä, koska muuten sen liike pysähtyy, se kuolee ja lakkaa olemasta kun siihen ei uskota. Ihmiskunnan konkreettiseen olemassaoloon pyrkiminen luo kärsimystä ja tuhoa, koska olematon yrittää saada olemassaolon muodon. Kun sitä ei ole, sen täytyy muuntaa olemassa oleva itsekseen, koska energiaa ei tulee lisää eikä sitä vähene. Jolloin kaiken tämän olemassaolevan sekaan ei voi tulla lisää uutta energiaa.
Uskonnollinen yhdenmukaisuus: Sanankuvainnollisesti voisi sanoa, että tämä vastaa saatanan pyrkimistä maanpäälle. Paholaisen valtakunta, jossa ihmiset orjuutetaan ja kaikkialla on ikuinen kärsimyksen kierre. Helvetti pyrkii maanpäälle. Myöskin ajatustason mieliteot voisivat olla kiusauksia, tehdään sopimus saatanan kanssa, jotta saadaan jotain, minkä luullaan antavan tyydytyksen. Edistetään ihmiskuntaa(em. valtakunta), jotta saadaan itse jotain. Pyritään olemaan rikas ja vaikutusvaltainen, jotta saadaan kunniaa, mainetta, nautintoja esim. joillain miehillä nämä nautinnot ilmenee naisten saamisena tms. lihallisina himoina, joita luvataan, jos edistää ihmiskunta-eliön pyrkimystä konkreettiseen olemassaoloon.
Palataan kehitykseen, yritetään kovasti kehittyä. Miksi? Jotta voidaan ymmärtää todellisuutta? Jokainen "kehitysaskel" tuntuu vain vaikeuttavan elämistä, kun siitä tullaan riippuvaiseksi. Pitää paikata ja korjailla koko ajan, koska keksintö ei ole toimiva vaan kuluu ja hajoaa ajan kanssa. Koska mikään ei ole pysyvää, pysyvyys liikkuvassa maailmassa ei ole optimaalista, se vaatii enemmän energiaa kuin muuntuminen ja ympäristöolosuhteiden myötäily. Pysähtyminen on liikkeen vastustamista. Kuvitellaan ihmisjoukko, joka liikkuu kapealla kadulla yhteen suuntaan, ja keskellä yksi ihmisistä päättää pysähtyä, tämä vaikuttaa siihen että takana olevat joutuvat hidastamaan ja pyrkimään vierelläkulkevien eteen, hidastaen heidänkin virtausta. Jos virtaus on kova ja painettaa alkaa kertymään, jossain vaiheessa paikallaanolevaa vasten alkaa painatumaan väkijoukko. Jos ei pistä vastaan, lähtee mukana, mutta jos väkisin haluaa olla paikallaan, se vaatii enemmän työtä. Jopa niin paljon, että voimat loppuu ja kumminkin lähtee virran mukana. Jos halutaan kasvattaa ymmärrystä, niin eikö tämä kannattaisi yrittää ymmärtää ensin? Ettei yritetä väkisin olla jotain, vaan ollaan sitä mitä voidaan olla.
Tämä on se, miksi käsitteet ja määritelmät luovat ongelmia, kun niiden päälle perustetaan pysyviä rakennelmia. Määritelmien ja käsitteiden kohteet eivät ole pysyviä, vaan muuntuvia ja liikkeessä. Kehitys itsessäänkin osittain tarkoittaa tätä, eihän asia voi olla kehittynyt, jos asia ei ole muuttunut mitenkään? Ja mikä nähdään kehityksessä etenevänä? Kai se on asia, joka optimaalisempi, adaptoituvampi, ympäristön vaatimuksiin mukautuvampi kuin edellinen versio. Ja kun jatkuvasti kehitytään ja mukaudutaan, ei alkuperäisestä ole ajan kanssa mitään jäljellä. Mutta miten joku käsite voi kehittyä, kun alkuperäisestä ei ole mitään jäljellä? Kun tietyn nimikkeen kriteerien täyttävä käsite kehittyy? Eli mikä on mitä? Mitä on ihmisyys? Jos se on jotain pysyvää kuten oppimattomuus, ja muuntumiskyvyttömyys, ei voi ihminen kehittyä. Jos ihmisyys on muuntuva käsite, miksi sille on pitänyt antaa pysyvä nimike, kun sillei ei ole määritelmää? Nimike ei tarkoita mitään. Tätä voi pohdintaa voi soveltaa mihin tahansa nimikkeeseen. Toki jokin asia voi tovin täyttää jonkin käsitteen määritelmän, kuten pullo. Mutta mikä täyttää ihmisen määritelmän, kun ihminen itse ei täytä näitä kriteerejä enää? Käsitteet ja määritelmät voivat siis olla pysyviä, mutta näiden kriteerien täyttävät eivät ole definitiivisesti näitä. Eivät ole pysyvä määritelmä jollekkin todellisuuden ilmentymälle. Ilmentymät täyttävät käsitteitä, ei käsitteet ilmentymiä. Ja näitä käsitteitä kantaa mukanaan vain ihminen niin suurissa määrin.
Muu todellisuus hyväksyy asiat niin kuin ne ovat, liikkuu, muuttuu ja antaa periksi kun se on järkevää. Ihminen väkisin pitää ihmisyydestään kiinni, eikä suostu antamaan periksi ja kehittymään. Tämä väkisin paikallaan pysyminen, identiteettinsä vaaliminen, vaatii veronsa, jonka ihmiskunta on oppinut kätevästi, mutta lyhytnäköisesti, delegoimaan takaisin sille, joka veroa vaatii. Uusi keksintö on uusi tapa kiertää veroa väliaikaisesti, josta tulee taas uusi ongelma. Tavallaan hiljalleen veroa kumminkin maksetaan, vähitellen ihmiskunta antautuu ympäristölle, mukautuen sen vaatimuksiin. Esimerkiksi, uusituvien energialähteiden käytön kasvaminen, kuten aurinkopaneelien lisääntyminen. Huomataan, että pakko keksiä jokin keino tuottaa energiaa ihmiskunnan olemassaolon ylläpitämiseen. Aurinkopaneelien valmistus vaatii veronsa ja se ei tuota energiaa samalla tavalla kuin karkeammat keinot, pitää muuttaa elämäntapaa hieman, antaa taas jostain vähän periksi, löytää olemassaolostaan samankaltaisuutta todellisuuden kanssa. Antaa periksi ja kulkea ympäristön määrämällä tavalla. Kun tätä jatketaan tarpeeksi, huomataan, että omaa olemusta ei ole, tai on niin samankaltaiseksi muovautunut, että sitä on ollut kaiken aikaa samaa kaiken muun kanssa. Ympäristö ei kulje vastakarvaan ihmiskuntaa vastaan vain kiusatakseen, vaan sen takia koska se on optimaalisin ja toimivin tapa kulkea. Ihmiskunta on se, joka vänkää vastaan, koska se haluaa olla jotain, mitä se ei voi olla. Mitä jos olisi mitä on ja voi olla, eikä vaadi enempää? Se mitä voi olla, ei ole haaveilua, vaan todellisuuden hyväksymistä.
Kysymys on se, että ymmärtääkö ihmiskunta antaa periksi ja luovuttaa ajoissa niin, että jää jotain mikä voisi jatkaa kehittymistä elämän mukana vai tuhoutuuko tämä mahdollisuus ihmiskunnan mukana?
No comments:
Post a Comment