Sanotaan, että unet ovat vain unia ja eivät totta. Millä perusteella? Sillä etteivät unien tapahtumat ole täällä kun herätään. Mutta eivät "todellisuudenkaan" tapahtumat ole unissa, ellei niitä tuo sinne mukanaan, luo niitä sinne. Eli todellisuutta voi siirtää uniin. Hereillä tapahtuneet asiat voivat tapahtua uusiksi unissa, mutta eikö tämä ole toisinpäin enneunien kanssa? Unissa tapahtuneet asiat tapahtuvat hereillä. Selityksenä enneunille on annettu mm. aivojen hidas tiedonkulku, jonka vuoksi tapahtunut voi tuntua siltä, että se on tapahtunut ennenkin. Kuka niin on sanonut?
Mitä jos oletetaan pieni tovi, että unet ja hereilläolo ovat samanarvoisia kokemuksia, niin että toinen ei ole toista todempi tai epätodempi? Eli molemmat unta tai molemmat ovat totta, miten sen haluaa mieltää. Molemmat ovat kokemuksia, molemmat koetaan. Se, joka kutsuu itseään minäksi kokee molemmat. Murtunut varvas tai vanhentunut olemus ei tule uniin, eikä unissa katkennut raaja ole irti hereillä. Mutta molemmat koetaan siitä huolimatta, miksi toinen on toista todempi? Siksi, että joku on sanonut niin? Oletetaan, että unessa lentävä sininen kettu tulee kertomaan, että olet peruna, niin uskoisitko sen? Miten se, että joku hereilläolomaailmassa sanottu, uskotaan ja pidetään totena kun taas lentävän ketun viisaus meni kokonaan ohitse? Kumpikaan ei välttämättä ole oikeassa tai väärässä. Onko hereilläolomaailma todempi siksi, että suurin osa ajasta vietetään hereillä? Millä perusteella se on suurin osa ajasta? Mutta eikö tätä "suurinta osaa ajasta" mitata hereilläolomaailmassa? Se aika, mikä tunnetaan, on vain täällä hereilläolomaailmassa, ja jos unessa on aika niin se ei vaikuta hereilläoloaikaan.
Unissa joskus on voimaton ja joskus kontrollissa. Joskus pystyy vaikuttamaan ja joskus ei tiedä olevansa unissa ja unen armoilla. Uni uskottelee jotain ja jos sen uskoo, on sen armoilla. Mutta miten se poikkeaa hereilläolosta? Mitäs jos ei usko, mitä hereilläolouni uskottelee? Kaikki tieto mitä tietää, on kumminkin hereilläolounesta poimittua, sen uskottelemaa "faktaa". Kuinka faktat voi todentaa? Eihän unessakaan uskottua voi unessa todentaa, ellei kyseenalaista koko unen "todenmukaisuutta" ja unissa vain mielikuvitus on rajana. Unissa voi uskoa sen mitä haluaa. Miksei niin voi tehdä valveilla? Kieltääkö joku? Miksi se estäisi? Mitä jos kyseenalaistaa valveillaolomaailman "todellisuuden"? Siis valveillaolo ja unet ovat totta, molemmat koetaan. Kokemukset ovat totta, maailma on totta, mutta maailma sellaisena kuin se nähdään ei ole. Se opittu näkökulma ei ole ainoa totuus. Mikä on totta? Mikä on mahdollista? Kuka sen kertoo? Joku muu kuin itse? Totta on se minkä kokee. Sen pystyy vain kokemaan itse. Uniin pystyy vaikuttamaan, miksei valveillaoloonkin pystyisi? Jos ei heti kykene lentämään, siirtelemään esineitä etäältä tms. niin sekö se mittari on? Pystyykö unissakaan tekemään niin, jos ei ole täysin kontrollissa, jos ei täysin usko että se on "vain unta"?
Muutama vasta-argumentti: unet loppuvat kun herätään. Valveillaolon maailma jatkuu siitä mihin se jäi ja uneen kuluu aikaa. -On unia, jotka jatkuvat seuraavana yönä samalla tavalla. Kaikki eivät näitä koe/muista.
Valveilla on muitakin ihmisiä. -Onko? Entä jos unissakin on muita ihmisiä? Ovatko muut ihmiset unissa vain omia mielikuvia "valveihmisistä" vai ovatko he todellisesti siellä. Tämän vuoksi on vaikea tietää, ovatko unet myös jaettu todellisuus vai ei. Ja miksi on vain kaksi todellisuutta? Jos vaikkapa "unitasoja" on kolme tai 68, ja siksi tuttuihin törmääminen muissa todellisuuksissa ei onnistu?
Nyt pitää jatkaa taustalle, jatkoa myöhemmin --->
No comments:
Post a Comment