Oleminen

Sanotaan, että ihmisen keho on hänen sielulleen kulkuneuvo. Että sielu on se todellinen minuus ja keho on vain se missä se on sisällä.
Yritetään määritellä oleminen: Oleminen on sitä. että on, mitä on. Siis oleminen on olemista. Jolloin, jos pyrkii olemaan, ei ole mitä on, vaan pyrkii olemaan mitä ei ole. Jolloin oleminen ei vaadi pyrkimistä, jotta voisi jatkaa olemista. (Ellei ole itse pyrkimys) Josta päästään siihen, että onko sitä ihminen vai jotain sen sisällä? Jos ihmisenä oleminen on se mitä on, niin miksi oleminen ihmisenä vaatii pyrkimistä? Miksi pitää syödä? Siksi, että voi olla ihminen, ettei kuole. Jolloin pyritään olemaan ihminen, mutta sehän ei ole sitä mitä ollaan, vaan jotain mitä pyritään olemaan. Ja silloin vain herää kysymys: mitä on, jos ei ole ihminen? Sielu? Tietoisuus? Ei voi olla aivotkaan, koska nekin kuolee kehon myötä, jos ei pyri ylläpitäämään sitä olemusta syömällä. Olemisen ei pitäisi vaatia yrittämistä. Jolloin on jotain, mikä vain on. Ja kun vain on, se on täysin vaivaton tila, sen ei pitäisi vaatia muuta kuin olemista ja sen pitäisi tulla luonnostaan, koska se, on mitä on. Ja sille ei voi mitään.

Mutta, jos kaikki/kaikkeus vain olisi mitä on, pyrkimättä mihinkään, liikkuisiko mikään? Kaikkeus on mitä kaikkeus on, eli kaikkea mitä on. Onko liike jokin oleva? Pyrkimys? Aie? Nämä kaikki on nähtävissä ympäristössä, jolloin niiden on oltava olemassa. Jolloinka ne on mitä ne on, ne vain esiintyy eripuolilla ja eriasioissa. Jolloin todellisuuden ilmentymät eivät ole sitä, mitä todellisuudessa on, vaan ne on ilmentymiä esim liikkeestä, pyrkimyksestä ja aikeesta, ne ilmentymät eivät ole se todellinen olemus. Jokin yrittää olla jotain, mitä ei itsessään ole, mutta tämän pyrkimyksen kohteen on oltava olemassa, jotta jokin toinen ilmentymä voi pyrkiä siihen, pyrkiä olemaan se. Voisiko tästä johtaa, että tulevaisuus, nykyisyys ja menneisyys ovat kaikki tässä näkyvillä? Kaikki, mihin jokin pyrkii, on olemassa. Mutta mitä jos jokin pyrkii olemaan jotain uutta? Jotain olematonta? Jotain erilaista? Mutta mikään ei ole täysin samaa ja universumi vissiin laajenee jatkuvasti, jolloin nämäkin ilmenee. Mitäs sitten kun kaikki on "keksitty" tai olemassa tai ollut olemassa? Tulee jotain muuta? Kaiken vastakohta? Jolloin kaikesta tulee olematonta? Miten tämä kaikki menee yksiin kaikkeuden kanssa, jossa on kaikki? Myöskin vastakohta? Voisiko kaikkeuden ajatella olevan "alkupisteestään" molempiin suuntiin lemniskaattamaisesti rakentunut? Toinen puoli on todellisuus ja toinen antitodellisuus? Ja kun molemmat luhistuvat voimalla, ne luhistuvat toiselle puolelle: antitodellisuudesta tulee todellisuus? Vai meneekö tämä liian rajatuksi? Kaikki on olemassa.